Viimeinen viikko Kalkutassa

Niin sekin aika sitten koitti. Nimittäin viimeinen viikko harjoittelua. Intiaan tullessamme tuntui että viikot menivät todella hitaasti, mutta nyt ollaankin yhtäkkiä harjoittelun loppusuoralla. Eilen oli viimeinen työpäivä ja saatiin hyvät arvostelut. Järjestettiin viimeisillä tunneilla lasten kanssa taidenäyttely kaikista yhdessä tekemistämme asioista ja esittelyyn pääsi myös englannin tunneilla käyttämämme itsetehdyt tehtäväkirjat. Näyttely oli aikamoinen menestys ja monet opettajat ja paikan johtaja tulivat hyvillä mielin ihastelemaan tuotoksiamme. Englannin vihoista oltiin niin tyytyväisiä, että meitä pyydettiin jättämään ne lastemme oikealle opettajalle malliksi.

Enkun vihko syynissä

Taikataikinaa

Viimeinen viikko on ollut täynnä vierailukäyntejä, kulttuuria, käsitöitä, hyvää ruokaa ja mahtuipa siihen yksi vapaapäiväkin. Maanantaina kävimme tutustumassa kehitysvammaisten kouluun täällä Kalkutassa ja voin sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Pelkäsin näkeväni sidottuja lapsia tai masentavia luokkia, mutta onneksi pelkoni olivat turhia. Koululla oli oma neljä kerroksinen talo, jossa oli luokkien lisäksi fysioterapiaa, harrastustiloja ja psykologin tilat. Luokat olivat hieman ahtaat, mutta joka luokalla oli kaksi aikuista, yksi opettaja ja yksi avustaja noin viittä oppilasta kohden. 

Tiistaina kävimme tutustumassa äiti Teresan museoon eli Mother's houseen. Paikka oli todella kaunis ja rauhallinen ja olen todella tyytyväinen, että ehdimme siellä käymään. Saavuimme sopivasti kesken messun ja oli jotenkin helpottavaa, kun tiesi miten tulee käyttäytyä ja mitä tapahtuu. Yleensä olemme olleet lähinnä hämmentyneitä ja epätietoisia käytöstavoista Hindujen tai muslimien juhlissa.

Äiti Teresan museo

Keskiviikkona oli taas vapaapäivä. En tiedä vieläkään miksi. Luultavasti oli jonkun syntymäpäivä tai jotain muuta sellaista. Me käytimme päivän hyväksemme käymällä Victoria's memorialin museossa. Jotta päivästä tuli vielä erikoisempi, näimme ystäväni Julian, joka on reissannut ympäri Nepalia ja Intiaa ja oli juuri sopivasti tällä viikolla Kalkutassa ystäviensä kanssa. Kävimme siis museossa ja syömässä yhdessä ennen kuin erkanimme ja sovimme treffit taas Suomen kamaralle. 

Victoria's memorial

Torstaina lähdimme Bijlin kanssa lasten oikeuksien viikon suureen tapahtumaan, johon oli ohjelmaa järjestäneet monet koulut ja järjestöt. Myös IPERiltä oli lapsia esiintymässä. Tapahtuman ja esitysten jälkeen lähdimme vielä käsityömarkkinoille, josta löysin kaikkea ihanaa pientä tuliaista kotiinviemisiksi. Markkinoilla oli niin paljon kaikkea ihanaa, että minun oli pakko estellä itseäni, jotten olisi ostanut koko markkinapaikkaa tyhjäksi. Varsinkin saviesineet kutsuivat nimeäni, mutta niiden kotiin saaminen ehjänä olisi ollut täysi mahdottomuus.

Lasten ja naisten oikeuksien ministeri puhumassa lasten oikeuksien tapahtumassa

Soutuesitys

Perinteistä Intialaista laulua ja soittoa

Perjantaina meillä oli viimeinen työpäivä ja pidimme viimeiset tuntimme. Katsoimme lasten kanssa elokuvaa ja söi me herkkuja ja järjestimme lopuksi jo alussa mainitsemani taidenäyttelyn. Oppilaat jäävät kyllä mieleeni ja pohdin, että mitenköhän heidän käy. Toivon hartaasti, että he saavat opiskella niin pitkälle kuin tahtovat eivätkä joudu pakkoavioliittoon. 

Näitä saattaapi tulla hieman ikävä

Otimme IPERiltä äitini kanssa yhteisen sponsorilapsen. Näin hänet ekaa kertaa perjantain työpäivän jälkeen ja minulle tuli niin hyvä mieli hänen näkemisestään. Sponsoroimme häntä 12€ kuukaudessa seuraavien viiden vuoden ajan. Tällä rahalla hän saa lounaan kuusi kertaa viikossa, mahdollisuuden koulunkäyntiin, koulussa tarvittavat materiaalit ja uuden vaatekerran Durga Puja -juhlan aikana. Sponsoreilta saatavaa rahoitusta voidaan käyttää myös kiireellisiin lääkärikuluihin tai muihin yllättäviin menoihin. 

Äidin ja minun sponsorilapsi

Bijli ja Ranjana veivät meidät perjantaina myös syömään ja katsomaan klassista Intialaista tanssia. Söimme todella hyvässä ravintolassa, joka oli aivan tyhjä. Intialaiset syövät illallisen todella myöhään. Jotkut jopa kymmenen yhdentoista aikaan illalla, joten monet ravintolat avaavat ovensa vasta seitsemältä. Meidän piti olla seitsemältä kuitenkin jo katsomassa tanssiesitystä, joten Bijli ja Ranjana olivat etsineet meille ravintolan joka pitää ovensa auki koko päivän ajan. Huvittavaa vain oli se, että olimme todellakin ravintolan ainoat asiakkaat. 

Tanssiesitys oli varsin mielenkiintoinen. Tanssija oli monesti palkittu Intialainen nainen, joka tanssi Intialaisia taruja meille puolentoista tunnin ajan. Tanssi oli todella yksityiskohtaista ja tanssijan kaikki liikkeet olivat suunniteltuja päästä varpaisiin. Istuimme jonkin matkan päässä lavasta, mutta tanssija oli todella taitava ilmeissään ja eleissään, joten pysyimme hyvin tarinan matkassa koko tapahtuman ajan. 

Lauantai menikin meillä asioiden hoitamisella. Nettitikku piti sulkea, sari hakea ompelimosta ja koulutehtävät lähettää tietokoneella. Kävimme myös lounaalla Ranjanan luona, jossa hän oli tehnyt meille herkullista lammashöystöä ja kalaa. Saattoipa olla Intian aikani paras ateria. Teimme illalla myös Saaralle joulukalenterin, koska hän jää tänne kuukaudeksi. Seuraava päivitys tuleekin sitten Varanasista!

Jouluapina ja Saaran kalenteri